Polkujuoksu kasvattaa suosiotaan ja hyvä niin. Tiirismaan Latu tarjoaa jäsenilleen elokuussa (kesäkuun ryhmä täynnä) Polkujuoksukoulun aloittelijoille sekä kesäkuussa Polkujuoksun tekniikkakoulun konkareille.
Aloittelijakoulu sopii sinulle, joka jaksat hölkkä-kävely-yhdistelmällä noin tunnin lenkin ja olisit kiinnostunut liikkumaan enemmän maastossa kuin asfaltilla. Aloituskerralla käydään läpi myös suunnistustaidon perusteita ja annetaan vinkkejä lenkkimaastoihin ja -reitteihin.
Konkarikoulu sopii lajia jo jonkin verran harrastaneelle, jolla on mahdollisesti kiikarissa joku tapahtuma tai kisa, jota varten haluaisi hioa tekniikkaansa. Treenivauhti on vähän reippaampi kuin aloittelijoilla, mutta jokainen voi toteuttaa treenin oman kuntonsa ja tavoitteittensa mukaan. Ohjeellinen kuntotaso voisi olla, että jaksaa juosta tunnissa keskiraskaassa maastossa noin 8km. (yhteislenkkien maltti-ryhmä)
Juoksukoulut järjestetään torstaisin 2.-23.6. (konkarit klo 18.30) sekä 4.-25.8. (aloittelijat klo 17)
Ohjaajana toimii polkujuoksun parissa lajin alkuvuosista saakka vaikuttanut ja monenmoiset polku-ultrat läpi kolunnut liikuntaneuvoja ja valmentaja Anne Rauhamäki.
Ohjelma:
1.kerta: Tapanila: perusteet, varusteet, reittisuunnittelu
2.kerta: Heinsuo: lajivoima, (konkareilla myös suojuoksu)
3.kerta: Tiirismaa: mäkitreenit, ylä- ja alamäkitekniikka, esteiden ylitys ja alitus
4.kerta: Pirunpesä: erilaisilla alustoilla juokseminen, vauhdinjako
Molempiin ryhmiin mahtuu kymmenen osallistujaa. Jäsenhinta Tiirismaan Ladun jäsenille on 50€. Maksaa voi myös erilaisilla liikuntaeduilla ja seteleillä.
Ilmoittautumiset 20.5. ( 20.7.) mennessä anne@jalkautus.fi tai 040 8207867